Nimiä, lukuja ja faktoja 

Bayer-konserni

Bayer on maailmanluokan innovaatioyritys, jonka ydinosaaminen keskittyy terveydenhuoltoon ja maatalouteen. Olemme jo yli 150 vuoden ajan kehittäneet uusia molekyylejä innovatiivisiin tuotteisiin ja ratkaisuihin, jotka parantavat ihmisten, eläinten ja kasvien terveyttä. Tutkimus- ja tuotekehitystoimintamme perustuu elävien eliöiden biokemiallisten prosessien syvälliseen ymmärtämiseen.

Maailman kasvava ja ikääntyvä väestö tarvitsee riittävän ruoantuotannon ja parempaa lääkehoitoa. Bayerin tutkimus- ja tuotekehitystoiminnassa keskitytään siksi ihmisten elämänlaadun kohentamiseen ehkäisemällä, lievittämällä ja parantamalla sairauksia. Samaan aikaan vaikutamme osaltamme hyvälaatuisen ruoan, rehun ja kasviperäisten raaka-aineiden luotettavan saatavuuden varmistamiseen. Elävien eliöiden biokemiallisten prosessien syvällinen ymmärrys auttaa Bayeria vastaamaan näihin haasteisiin.

Tavoitteenamme on saavuttaa ja säilyttää johtava asema markkina-alueillamme ja tuottaa näin lisäarvoa asiakkaille, osakkeenomistajille ja henkilöstölle.

Bayer on sitoutunut noudattamaan kestävän kehityksen periaatteita ja toimimaan yhteiskunnallisesti ja eettisesti vastuuntuntoisella tavalla. Kunnioitamme myös osakkeenomistajiemme etuja. Bayerin motivoituneella henkilöstöllä on erinomaiset mahdollisuudet kehittyä työssään.

Keskittyminen Life Science -alaan

Covestron pörssilistautumisen jälkeen Bayer-konserni uudisti organisaationsa 1.1.2016 lähtien ja keskittyy nyt Life Science -toimintoihin. Näillä liiketoiminnoilla on johtava asema innovaatioihin perustuvilla, nopeasti kasvavilla markkinoilla.

Yhdessä Life Science -toiminnot muodostavat vahvan, kiinnostavan ja tasapainoisen tuotevalikoiman, joka kestää kysynnän vaihtelut ja mahdolliset riskit. Bayerin toiminta tapahtuu kolmella toimialueella; Pharmaceuticals (reseptivalmisteet), Consumer Health (kuluttajatuotteet) ja Crop Science (kasvinsuojelu) - sekä Animal Health -yksikössä.

Bayerin organisaatio

 

Liiketoiminta on toimialojen vastuulla


Reseptivalmisteiden toimiala, Pharmaceuticals, keskittyy reseptilääkkeisiin sydän-, veri-, ja silmäsairauksien sekä naistentautien ja syöpien alueilla. Tähän toimialaan kuuluu myös Radiologian liiketoimintayksikkö, joka markkinoi diagnostisia kuvantamislaitteita ja niiden käytössä tarvittavia varjoaineita.






Kuluttajatuotteiden toimiala,  Consumer Health,  markkinoi pääosin reseptivapaita lääkkeitä, ravintolisiä ja muita itsehoitovalmisteita ihonhoitoon, kivunlievitykseen, ruoansulatukseen, vilustumiseen, allergioihin, nuhaan ja flunssaan, jalkojenhoitoon ja ihon auringolta suojaamiseen.


 

 



 

Kasvinsuojelun toimiala, Crop Science, keskittyy siemeniin, kasvinsuojeluun ja tuholaisten torjuntaan. Liiketoimintayksikköjä on kaksi: Crop Protection/Seeds ja Environmental Science. Crop Protection/Seeds -yksiköllä on laaja valikoima korkealuokkaisia siemeniä sekä innovatiivisia kemiallisia ja biologisia tuotteita tuholaisten torjuntaan. Kattava asiakaspalvelu tukee modernin ja kestävän maanviljelyn kehittämistä. Environmental Science -yksiköllä on laaja valikoima tuotteita ja palveluita tuholaisten torjuntaan kotona, puutarhassa ja metsätaimitarhoissa. 

 

   
  Tuotanto- ja seuraeläimille tarkoitettuja tuotteita markkinoi kasvinsuojelun toimialaan kuuluva Animal Health - liiketoimintayksikkö.
     
 Keskeiset palvelutoiminnot
   
 

Konsernin toiminnot ja Bayerin erilliset palveluyksiköt palvelevat koko konsernia.




 

 
 

Covestro* (aiemmin Bayer Material Science) tunnetaan korkealaatuisten materiaalien ja innovatiivisten menetelmien toimittajana. Näitä materiaaleja ja menetelmiä hyödynnetään laajasti arjen monissa tuotteissa. 


Hyvä hallintotapa

Hyvää hallintotapaa johtavat seuraavat toimielimet

Board of Management: 7 jäsentä, puheenjohtaja Werner Baumann
Supervisory Board: 20 jäsentä, puheenjohtaja Werner Wenning


Tuotteet



 Tuotteidemme avulla teemme osamme aikamme tärkeimpien haasteiden ratkaisemisessa. Maailman kasvava ja ikääntyvä väestö tarvitsee parempaa lääkehoitoa ja riittävän ruoantuotannon. Bayer parantaa ihmisten elämänlaatua ehkäisemällä, lievittämällä ja parantamalla sairauksia sekä auttamalla varmistamaan korkealaatuisen ruoan, rehun ja kasviperäisten raaka-aineiden saatavuuden.



Bayerin kattava  tuoteportfolio sisältää useita kansainvälisesti tunnettuja brändejä.

 

Myydyimpiä tuotteita ovat

  • Terveydenhuollon alueella: Xarelto®, Eylea®, Kogenate®, Mirena®-tuoteperhe, Nexavar® ja Betaferon®/Betaseron®
  • Kuluttajatuotteiden alueella: Aspirin®, Canesten®, Bepanthen®/Bepanthol®
  • Maatalouden alueella: Confidor®/Gaucho®, Nativo®-tuoteperhe, Nunhems®, Basta®/Liberty®, Prosaro®-tuoteperhe

 

Toimipaikat

Bayerilla on noin 301 yritystä 75 maassa eri puolilla maailmaa. Kansainvälinen pääkonttori on Leverkusenissa, Saksassa. (Tilanne 31.12.2016)


 

Henkilöstö

Konsernilla on eri puolilla maailmaa yhteensä 115 200 työntekijää. Luku on päivältä 31.12.2016.

 


 

Bayerin osakkeet


 

Avainlukuja


2015

 

2016

Change


€ million

 

€ million

%

Bayer Group

 

 


Sales

46,085

 

46,769

1.5

EBIT1

6,241

 

7,042

12.8

EBIT before special items2

7,060

 

8,130

15.2

EBITDA3

9,573

 

10,785

12.7

EBITDA before special items2

10,256

 

11,302

10.2

EBITDA margin before special items4

22.30%

 

24.20%


Income before income taxes

5,236

 

5,887

12.4

Net income

4,110

 

4,531

10.2

Earnings per share (€)5

4.97

 

5.44

9.5

Core earnings per share (€)6

6.82

 

7.32

7.3

Net financial debt

17,449

 

11,778

-32.5

Capital expenditures as per segment table

2,511

 

2,578

2.7

Research and development expenses

4,274

 

4,666

9.2

Dividend per Bayer AG share (€)

2.5

 

2.7

8

Päivitetty: 04.05.2017  Copyright © Bayer Oy
http://www.bayer.com