Lapset taiteilijoina
Ilmastonmuutos puhuttaa lapsia. Eri puolilta maailmaa olevien lasten ajatukset ilmastonmuutoksen uhkatekijöistä ja ratkaisuista ilmastonmuutoksen ehkäisemiseksi ovat kesän aikana nähtävänä kuvallisessa muodossa Linnanmäen huvipuistossa Helsingissä, Turun kaupunginkirjastossa ja Visulahden huvipuistossa Mikkelissä.
Linnanmäen huvipuiston näyttely on avoinna koko huvipuiston kauden ajan aina syyskuun puoliväliin asti. Lasten piirustuskilpailunäyttely on Rollen tuvassa, joka sijaitsee huvipuiston kummitusjunan vieressä. Turun pääkirjaston aulassa näyttely on esillä kesäkuun ajan. Visulahden huvipuistossa kansainvälisen piirustuskilpailun parhaita töitä on nähtävillä ajalla 7.6.–12.8.2010. Visulahden näyttely sijaitsee ravintola Kulkurin yläkerrassa. Kaikkiin näyttelyihin on yleisöllä vapaa pääsy. Bayer ja YK:n ympäristöohjelma UNEP toteuttavat piirustuskilpailun vuosittain 6–14-vuotiaille lapsille.
Näyttelyn töiden joukossa on myös hyvinkääläisen 13-vuotiaan Sonja Paukkusen työ. Hän sijoittui piirustuskilpailussa jaetulle 5. sijalle. Kilpailun voitti 9-vuotias venäläistyttö Ludmila Balovneva. Bayerin ja UNEPin piirustuskilpailu järjestettiin 18. kerran vuonna 2009. Kilpailun teemana oli "Ilmastonmuutos: haasteemme", ja se sai huikean vastaanoton eri puolilla maailmaa, erityisesti Kiinassa. Kilpailuun tuli kaikkiaan 2,4 miljoonaa piirustusta yhteensä 89 maasta. "Voimme nähdä näistä piirustuksista, että lapset ovat tietoisia maapalloa kohtaavista haasteista," totesi UNEPin johtaja Achim Steiner. "Kun heille annetaan mahdollisuus, he voivat myös antaa panoksensa ratkaisuissa. Voimme oppia paljon niistä ajatuksista, mitä lapsilla on maailmastamme ja vastuustamme."
Vuoden 2010 kilpailun aiheena on biodiversiteetti eli luonnon monimuotoisuus, koska YK on nimennyt vuoden 2010 biodiversiteetin vuodeksi. Tämän vuoden kilpailuun osallistuneet työt ovat parhaillaan arvioitavana UNEPissa. Piirustuksiin toivottiin ajatuksia maapallon luonnonrikkauksista. Koska kasvi- ja eläinlajien monimuotoisuus on uhattuna, olennainen osa teemaa ovat myös ne keinot, joilla lajeja voidaan suojella. Voittajat julkistetaan vuoden 2010 syksyllä.
Lisätiedot:
Sirpa Sillanpää, tiedottaja, Bayer Schering Pharma Oy, puhelin 020 785 2263
Sähköposti: sirpa.sillanpaa (at) bayer.fi
Anna-Mari Salokorpi, viestintäpäällikkö, Bayer Schering Pharma Oy,
puhelin 020 785 2449
Sähköposti: anna-mari.salokorpi (at) bayer.fi
Lisätietoja piirustuskilpailusta myös Internet-sivuilta: www.bayer.fi
Bayer-UNEP-yhteistyöstä: www.unep.bayer.com
FIN-BAG-2010-0437
Ennakoivat lausunnot
Tässä tiedotteessa saattaa olla mukana ennakoivia lausuntoja, jotka perustuvat Bayer-konsernin tai Bayer-toimialan johdon tämänhetkisiin oletuksiin ja ennusteisiin. Erilaiset odotettavissa olevat tai odottamattomat riskit ja epävarmat tekijät saattavat muuttaa yrityksen todellisia tuloksia, taloudellista tilannetta, kehitystä ja suoritusta näistä ennusteista. Joistakin tällaisista tekijöistä kerrotaan Bayerin tiedotteissa, jotka löytyvät Bayerin verkkosivustolta osoitteesta www.bayer.com. Yritys ei ole velvollinen päivittämään tai korjaamaan näitä ennakoivia lausuntoja uusien tietojen tai olosuhteiden vuoksi.

