10.12.2019

Bayer lisää merkittävästi ponnistuksiaan kestävään kehitykseen

• Vuoden 2030 tavoitteena on yrityksen toiminnan hiilineutraalisuus.
• Vuoden 2030 kunnianhimoiset tavoitteet liittyvät terveyden ja ravitsemuksen saatavuuteen alhaisen tulotason ja alemman keskitulotason maissa sekä alueilla, missä niiden saatavuus on heikko.
• Mitattavissa olevat kestävän kehityksen tavoitteet sisällytetään johdon palkkioihin.

Bayer on tänään 10.12.2019 julkistanut lukuisia kattavia kestävän kehityksen toimia ja uusia sitoumuksia vuodesta 2020 eteenpäin. Bayer on asettanut YK:n ja Pariisin ilmastosopimuksen mukaiset, kunnianhimoiset kestävän kehityksen tavoitteensa saavutettaviksi vuoteen 2030 mennessä. ”Sisällyttämällä kestävän kehityksen aiempaa vahvemmaksi osaksi strategiaamme ja toimintaamme pyrimme saavuttamaan pitkän aikavälin tuottoja ja vaikuttamaan positiivisesti yhteiskuntaan ja ympäristöön”, sanoo Bayer AG:n hallituksen puheenjohtaja Werner Baumann.

Koko maailman ennennäkemättömänä haasteena on varmistaa, että maailman kasvavalla ja ikääntyvällä väestöllä on mahdollisuus menestyä samalla, kun maapallon luonnonvaroja käytetään kestävän kehityksen periaatteiden mukaisella tavalla. ”Laajaan liiketoimintaamme liittyy yhteiskunnallinen vastuu ja mahdollisuus toimia. Siksi olemme nyt lisäämässä merkittävästi kestävän kehityksen ponnistuksiamme”, sanoo Baumann. Bayer seuraa ja raportoi kestävän kehityksen tavoitteitaan yhtä tarkasti kuin taloudellisia tavoitteitaan. Nämä tavoitteet sisällytetään päätöksentekoprosesseihin ja johdon palkkioihin.

Lisäksi Bayer perustaa yrityksen ulkopuolisista kestävän kehityksen asiantuntijoista koostuvan riippumattoman kestävän kehityksen neuvoston, Sustainability Councilin, jonka tehtävänä on neuvoa Bayerin hallitusta sekä seurata Bayerin kestävän kehityksen mukaisia toimia ja haastaa kehittämään niitä edelleen.


Bayerin tarkoituksena on auttaa yhä useampia ihmisiä menestymään ja hyödyntämään luonnonvaroja mahdollisimman tehokkaalla tavalla seuraavien tavoitteiden mukaisesti:

Sadoille miljoonille uusia mahdollisuuksia terveyden ja ravitsemuksen saatavuuden kautta
Vuoteen 2030 mennessä Bayerin tavoitteena on tukea 100 miljoonaa pienviljelijää alhaisen tulotason ja alemman keskitulotason maissa tarjoamalla heille lisää innovaatioita, tietoa ja yhteistyökumppanuuksia. Bayerin tuki auttaa lisäämään paikallista ruokatuotantoa ja vähentämään köyhyyttä maaseutuyhteisöissä. Maailmassa on nykyään noin 550 miljoonaa pienviljelijää. Kehittyvissä maissa he tuottavat ruokaa 80 %:lle väestöstä. Koska monet viljelijät ovat omavaraisviljelijöitä, he kärsivät itse nälästä ja aliravitsemuksesta.

Samassa aikataulussa Bayer pyrkii tarjoamaan alhaisen tulotason ja alemman keskitulotason maissa 100 miljoonalle naiselle mahdollisuuden perhesuunnitteluun rahoittamalla useita erilaisia avustusohjelmia ja varmistamalla edullisten ja nykyaikaisten ehkäisymenetelmien saatavuuden. Vuodesta 2019 lähtien Bayer on tuonut ehkäisymenetelmiä jo noin 40 miljoonalle naiselle alhaisen tulotason ja alemman keskitulotason maissa. Perhesuunnittelumenetelmät ovat elintärkeitä naisten terveyden, oikeuksien ja taloudellisen aseman turvaamisessa. Nykyään yli 200 miljoonalla naisella on puutteita nykyaikaisten ehkäisymenetelmien saatavuudessa alhaisen tulotason ja alemman keskitulotason maissa.

Yleisesti ottaen Bayer pyrkii mukauttamaan tuotehinnoittelunsa paikallisen ostovoiman mukaan ja vahvistamaan potilaisiin liittyviä ohjelmiaan lisätäkseen tuotteidensa saatavuutta ja edullisuutta. Bayer tukee myös edelleen Maailman terveysjärjestöä (WHO) taistelemaan laiminlyötyjä trooppisia tauteja vastaan tuotelahjoituksilla ja taloudellisella tuella.

Lisäksi Bayerin tavoitteena on laajentaa yleisten terveyspalvelujen saatavuutta 100 miljoonalle ihmisille alueilla, missä niiden saatavuus on heikko. Tänä päivänä ainakin puolella maailmanväestöstä ei ole pääsyä terveyspalveluihin, eikä mahdollisuutta riittävään itsehoitoon. Itsehoitoratkaisujen ja terveyskasvatuksen saatavuuden parantaminen voi auttaa ehkäisemään sairauksia ja tarjota terveyspalveluja niille yhteisöille, joille itsehoito saattaa olla ainoa vaihtoehto. Keskittymällä aluksi naisten terveyteen ja parantamalla raskaana olevien naisten sekä lasten hivenaineiden saantia Bayer pyrkii lisäämään luotettujen tuotteidensa saatavuutta ja edullisuutta, ja tukee itsehoitoaloitteita.

Merkittäviin toimiin ryhtyminen ilmaston ja ympäristön suojelemiseksi
Bayer on osallistunut vuosikymmenten ajan ympäristön suojelemiseen ja kiihdyttää edelleen ponnistuksiaan taistelussa ilmastonmuutosta vastaan ja maapallon biologisen monimuotoisuuden suojelemisessa.

Bayerin tavoitteena on saada toimintansa hiilineutraaliksi vuoteen 2030 mennessä. Tähän tavoitteeseen pääsemiseksi Bayer ottaa käyttöön menetelmiä energiatehokkuuden parantamiseksi, siirtyy käyttämään 100-prosenttisesti uusiutuvaa sähköä ja hyvittää jäljelle jäävät päästöt hyödyntämällä biologista monimuotoisuutta säilyttävää hiilidioksidin talteenottoa. Bayer on sitoutunut Science Based Targets Initiative -aloitteeseen ja on jo luettu mukaan yritykseksi, joka ryhtyy toimiin. Tässä projektissa, jonka käynnistivät Carbon Disclosure Project (CDP), YK:n Global Compact, Maailman luonnonvarainstituutti (World Resources Institute,WRI) ja Maailman luonnonsäätiö (World Wide Fund for Nature, WWF), yli 700 yritystä on sitoutunut ryhtymään merkittäviin ilmastotoimiin ja asettamaan päästövähennyksiä koskevia tavoitteita maapallon lämpötilan nousun rajoittamiseksi alle kahteen asteeseen.

Tässä suhteessa Bayer pyrkii absoluuttisiin päästövähennyksiin koko arvoketjun läpi yhteistyössä toimittajien ja asiakkaiden kanssa sekä myös yrityksen logistiikka- ja pakkaamistoiminnoissa.

Bayer tekee myös yhteistyötä viljelijöiden kanssa maatalouden ympäristöjalanjäljen pienentämiseksi kaikkialla, missä yrityksellä on toimintaa. Bayerin tavoitteena on vähentää kasvihuonekaasupäästöjä – tärkeimmillä maatalousmarkkinoilla tuotettua satokiloa kohti – ja kasvinsuojelun ympäristövaikutuksia 30 prosenttia vuoteen 2030 mennessä näiden kummankin osalta. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi Bayer auttaa maanviljelijöitä hyödyntämään kestävämpiä viljelymenetelmiä, esimerkiksi vähentämään maanmuokkausta hiilen maaperään sitoutumisen edistämiseksi ja varmistamaan kasvinsuojelutoimien ja lannoituksen aiempaa kohdistetumpaa käyttöä tuoteinnovaatioiden ja digitaalisten työkalujen avulla.

Bayerin panos Yk:n kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamiseen
Bayerin kestävän kehityksen tavoitteissa pyritään samoihin vaikutuksiin kuin YK:n kestävän kehityksen tavoitteissa. YK on asettanut 17 kestävän kehityksen tavoitetta paremman maailman rakentamiseksi ihmisille ja maapallolle vuoteen 2030 mennessä. YK:n mukaan tässä täytyy kuitenkin edetä nykyistä kiireellisemmin ja nopeammin. ”Koska jäljellä on enää kymmenen vuotta, yritysten on kannettava vastuunsa ja toimittava sen mukaisesti”, sanoo Werner Baumann ”Bayerilla on vain muutaman muun yrityksen lailla mahdollisuus kantaa oma kortensa kestävän kehityksen tavoitteisiin, ja juuri tätä sitoutumisemme tarkoittaa.”

YK:n kestävän kehityksen tavoitteista nälän poistamisen (tavoite 1) sekä terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen (tavoite 2) lisäksi Bayerin sitoumukset antavat merkittävän panoksen toimiin ilmastomuutosta vastaan (tavoite 13) sekä maanpäällisen elämän suojelemiseen (tavoite 15). Naiset ovat avainasemassa pienviljelyssä, perhesuunnittelussa ja perheen terveyden turvaamisessa. Kun heitä autetaan hyödyntämään mahdollisuuksiaan, tämä edistää sukupuolten välistä tasa-arvoa (tavoite 5) ja tuo myös huomattavia yhteiskunnallisia ja taloudellisia hyötyjä paikallisille yhteisöille ja niiden taloudelle.

Lisätietoa löytyy osoitteesta www.bayer.com.

Ennakoivat lausunnot

Tässä tiedotteessa saattaa olla mukana ennakoivia lausuntoja, jotka perustuvat Bayerin johdon tämänhetkisiin oletuksiin ja ennusteisiin. Erilaiset odotettavissa olevat tai odottamattomat riskit ja epävarmat tekijät saattavat muuttaa yrityksen todellisia tuloksia, taloudellista tilannetta, kehitystä ja suoritusta näihin ennakoiviin lausuntoihin nähden. Joistakin tällaisista tekijöistä kerrotaan Bayerin tiedotteissa, jotka löytyvät Bayerin verkkosivustolta osoitteesta www.bayer.com. Yritys ei ole velvollinen päivittämään tai korjaamaan näitä ennakoivia lausuntoja uusien tietojen tai olosuhteiden vuoksi.