04.03.2020

Jennifer Hunt Bayer Oy:n Turun tuotantolaitoksen uudeksi johtajaksi

Bayer Oy:n Turun tuotantolaitoksen uudeksi johtajaksi on nimetty Jennifer Hunt, joka siirtyy tehtävään Bayer Oy:n Strategic Program Management Lead -tehtävästä. Hunt on aiemmin työskennellyt haastavissa kansainvälisissä tuotannon johto- ja kehitystehtävissä muun muassa Bio Product Laboratoryssa Englannissa ja Alvotechillä Islannissa.

Turun tuotantolaitoksen johtaja Peter Essen jää eläkkeelle Bayer Oy:stä maaliskuussa 2021. Johtotehtävistä Essen siirtyy strategisten projektin kehitystehväviin 1.4.2020 alkaen. Pitkän ja monipuolisen uransa aikana Essen on ollut tärkeä vaikuttaja Turun tehtaan sekä Bayer Nordic -alueen menestyksen rakentamisessa. Peter Essen on työskennellyt Turun laitoksen tuotannon kehitys- ja johtotehtävissä 40 vuoden ajan.

Jennifer Hunt Bayer Oy:n Turun tuotantolaitoksen uudeksi johtajaksi

Turun tuotantolaitos on yksi Bayerin merkittävimmistä tehtaista globaalisti. Laitoksella kehitetään ja valmistetaan polymeeripohjaiseen teknologiaan perustuvia pitkävaikutteisia ehkäisyvalmisteita, joita viedään yli 130 maahan. Erikoisosaaminen on nostanut Turussa valmistettavat hormonikierukat 87 maassa toimivan Bayer-konsernin kolmanneksi myydyimmäksi reseptilääketuotteeksi maailmassa. Turussa kehitetyt hormonikierukat ovat olleet Suomen suurin lääketeollisuuden vientivalmiste yli kymmenen vuotta.

- Viimeisen kymmenen vuoden aikana olemme pystyneet kasvattamaan myynnin kaksinkertaiseksi. Viime vuonna Mirena-tuoteperheen maailmanlaajuinen myynti kasvoi 7 prosenttia 1,223 miljardiin euroon. Tänä vuonna on myös tuoteperheen 30v juhlavuosi, Hunt kertoo.

Turku naisten terveyden asiantuntijakeskuksena ja innovaatio hubina

Turun tuotantolaitoksen johtajana 1.4. aloittava Jennifer Hunt näkee tuotantolaitoksen pysyvän myös tulevaisuudessa asiantuntijakeskuksena naisten terveyden tuotteiden saralla sekä innovaatio hubina Bayerin sisäisessä sekä sen ulkopuolisessa globaalissa verkostossa.

- On hienoa aloittaa vahvasti tulevaisuuteen orientoituneessa globaalissa life science -alan yrityksessä, jonka perusta on vahvalla pohjalla ja jonka brändi tunnetaan koko maailmassa. Bayerilla on myös vahva jalanjälki Suomessa ja täällä Turussa, jossa sijaitseva tuotantolaitos on yksi merkittävimmistä tuotantolaitoksissa Bayerilla globaalisti, Hunt sanoo ja jatkaa:
- Toimintaympäristömme on kuitenkin alati muuttumassa ja toimialan rytmi kiihtymässä. Markkinat ovat monimuotoistuneet ja tuotantovolyymit kasvaneet. Täysin uudenlaista osaamista sekä yhteistyötä yli Bayerin rajojen tarvitaan muun muassa tekoälyn, automaation ja uusien teknologioiden saralla. Näihin osa-alueisiin tulemme erityisesti panostamaan tulevaisuudessa, Hunt kiteyttää.

Turku on kolmanneksi suurin Bayerin 25 tuotantolaitoksesta ja ainoa, jossa tuotekehitys toimii samassa rakennuksessa.
- Jatkuva tuotekehitys ja tutkimus sekä saumaton yhteistyö tuotannon kanssa on yksi menestyksemme salaisuuksista, Hunt sanoo.

100 miljoonalle naiselle mahdollisuus moderniin ehkäisyyn vuoteen 2030 mennessä

Hormonikierukan lisäksi Turun tuotantolaitoksella kehitetään ja valmistetaan ehkäisyimplanttia, joka on ollut markkioilla vuodesta 1997 lähtien.

- Ehkäisyimplanttia myydään alhaisen ja keskitulotason maihin, joissa naisilla ei muuten olisi varaa hankkia ehkäisyä. Haluamme tarjota moderneja ehkäisytuotteita mahdollisimman monen naisen ulottuville maailmassa, ja siten tarjota heille mahdollisuuden itse suunnittella oman perheensä koon, Hunt sanoo.

Suomessa kehitettyjä ehkäisytuotteita käyttää viime vuoden loppuun mennessä jo noin 40 miljoonaa naista, joista suuri osa on alhaisen ja keskitulon maista. Kehittyvissä maissa väestö kasvaa ja ehkäisytuotteitakin tarvitaan koko ajan enemmän: edelleen yli 200 miljoonalla naisella näissä maissa on puutteita nykyaikaisten ehkäisymenetelmien saatavuudessa.

Bayer onkin nyt sitoutunut useisiin kestävää kehitystä edistäviin hankkeisiin, joihin kuuluu mm. perhesuunnittelumahdollisuuden tarjoaminen 100 miljoonalle naiselle vuoteen 2030 mennessä.

- Visio tarjoaa meille uusia mahdollisuuksia vaikuttaa yhä vahvemmin naisten terveyteen toimittamalla erityisosaamiseemme pohjautuvia ehkäisytuotteita eri puolille maailmaa, Hunt kiteyttää.

Vahva innnovaatioympäristö ja osaamispääoma mahdollistavat kasvun

Bayer Nordicin toimitusjohtajan Miriam Holsteinin mukaan Bayerilla on merkittävä rooli terveyssektorin kasvun vauhdittajana maailmanlaajuisesti. Holstein näkee yrityksen tulevaisuuden perustuvan vahvan innovaatioympäristön ja osaamispääoman kasvattamiseen. Suomi on yksi malliesimerkki maasta, jossa näihin alueisiin panostetaan vahvasti. Korkean tason strategisia osaajia, kuten Jennifer Hunt, houkutellaan myös kansainvälisiltä markkinoilta.

- Bayerilla on vahva jalanjälki Suomessa ja Turussa, jossa sijaitseva tuotantolaitos valmistaa ainoana maailmassa Mirena-tuoteperhettä, jonka myynti on ylittänyt miljardin rajan. Bayer on yksi Suomen suurimmista yhteisöveronmaksajista ja investoimme merkittävästi alueen kehitykseen vuosittain. On hienoa saada Huntin kaltainen alan huippuammattilainen kehittämäään Turun tuotantolaitosta sekä edelleen vahvistamaan Suomen asemaa globaaleilla markkinoilla, joista hänellä on vaikuttava kokemus, Holstein sanoo.

Matka maailman luokan innovaatioksi

Peter Essen on ollut mukana tekemässä hormonikierukasta maailmanluokan innovaatiota 40 vuotta kestäneen uransa aikana.
- Urani aikana on menty läpi kaksi isoa yritysostoprosessia. Yleensä kun yrityskaupat tehdään, ostettava kärsii. Meidän kohdalla ei ole käynyt niin, vaan erikoisosaamiseemme on haluttu panostaa ja olemme pystyneet pitämään tuotannon täällä Turussa. Mirena-tuoteperheen menestyksen myötä meistä kehittyi merkittävä työnantaja Suomessa.

Kaiken kaikkiaan Essen siirtää kapulan seuraajalleen hyvillä mielin.
- Perinnöksi jää toimiva työyhteisö ja menestynyt tuotantolaitos, josta olen pyrkinyt tekemään mahdollisimman turvallisen paikan työskellä. Päätöksissä on aina pyritty yrityksen menestyksen lisäksi huomioimaan henkilöstö ja sen tarpeet. Turun tuotantolaitos on hyvä paikka työskennellä ja kehittyä pitkällä tähtäimellä.

Lue lisää Bayerin kestävän kehityksen ohjelmasta.


Bayer: Science For a Better Life
Kansainvälisen Bayer-konsernin ydinosaaminen on Life Science -alalla terveydenhoidon ja ravitsemuksen parissa. Yrityksen tuotteet ja palvelut on suunniteltu ihmisiä ja kasveja hyödyttäviksi ja elämänlaatua parantaviksi tarttumalla suuriin haasteisiin kasvavan ja ikääntyvän väestön saralla. Samalla Bayer haluaa luoda sidosryhmilleen lisäarvoa innovaatioilla sekä panostaa kasvuun ja parempaan tuottavuuteen. Bayer on sitoutunut noudattamaan kestävän kehityksen periaatteita sekä toimimaan yhteiskunnallisesti ja eettisesti vastuuntuntoisella tavalla. Vuonna 2019 Bayer-konserni työllisti noin 104 000 henkilöä, ja sen myynti oli 43,5 miljardia euroa. Tuotekehityksen ja tutkimuksen investoinnit nousivat 5,3 miljardiin euroon.

Bayer Suomessa
Tuotevalikoimassamme Suomessa ovat Bayerin reseptilääkkeet ja itsehoitovalmisteet sekä kasvinsuojeluaineet ja torjunta-aineet. Kansainvälinen toimintamme Suomessa keskittyy reseptilääkkeisiin: tutkimukseen ja tuotekehitykseen, tuotantoon ja Suomessa valmistettujen lääkkeiden vientiin yli sataan maahan. Suomesta johdetaan myös useita Bayerin kansainvälisiä kliinisiä tutkimuksia. Bayerin Nordic-alueorganisaation pääkonttori on Espoossa. Alueorganisaatioon kuuluvat Suomi, Tanska, Ruotsi, Norja, Islanti, Viro, Latvia ja Liettua. Bayer työllistää Suomessa noin 900 henkilöä.
Lisätietoja www.bayer.com ja www.bayer.fi.

Ennakoivat lausunnot
Tässä tiedotteessa saattaa olla mukana ennakoivia lausuntoja, jotka perustuvat Bayerin johdon tämänhetkisiin oletuksiin ja ennusteisiin. Erilaiset odotettavissa olevat tai odottamattomat riskit ja epävarmat tekijät saattavat muuttaa yrityksen todellisia tuloksia, taloudellista tilannetta, kehitystä ja suoritusta näihin ennakoiviin lausuntoihin nähden. Joistakin tällaisista tekijöistä kerrotaan Bayerin tiedotteissa, jotka löytyvät Bayerin verkkosivustolta osoitteesta www.bayer.com. Yritys ei ole velvollinen päivittämään tai korjaamaan näitä ennakoivia lausuntoja uusien tietojen tai olosuhteiden vuoksi.